Mä en oo vielä kertaakaan potenut mitenkään kunnolla koti-ikävää. Jotenkin tavallaan mä pidän siitä, että pystyn tarkastelemaan Suomea täältä muutaman tuhannen kilometrin päästä. Mä oon jo alkanut ymmärtää, mistä ex-vaihtarit on puhuneet kertoessaan perspektiivin muuttumisesta. Omassa kultturissa huomaa kaikenlaista, kun sen vaikutuspiiristä lähtee pois.
Suomi on ihan mahtava maa ja paikka asua. Se ei oo mitenkään pois Italialta, koska mä viihdyn täällä älyttömän hyvin. Mä oon vaan nyt viimepäivinä tajunnut, kuinka onnekas mä oon. Täällä mulla on mun hostperhe, jonka kanssa oon jo nyt muodostunut tosi läheiseksi. Saan olla kiitollinen etten koe hankalaksi kertoa mun perheenjäsenille, jos mulla on jotain sydämellä. Kuitenkin mun paikallinen tukiverkko rajoittuu lähinnä (ainakin toistaiseksi) mun perheeseen. Jostain syystä tänä aamuna musta yhtäkkiä tuntui, että koko Suomi on täynnä ihmisiä, jotka on mulle tärkeitä ja joille mä oon tärkeä. Vaikea selittää, mutta täällä kaukana toisessa maassa ko. tunne oli hyvin hymyilyttävä. Suomessa on ihmisiä, jotka oon tuntenut ties kuinka monta vuotta ja suku, joka on tuntenut mut niin kauan kuin oon ollut olemassa. Mun juuret on kasvaneet oman Suomeni maaperään ja ne laajentuu tänne, mutta oon vaan niin uskomattoman kiitollinen siitä, että mulla on kaikki ne ihmiset kotona Suomessa.
Tällanen sentimentaalinen postaus tällä kertaa, teatralisoidun sitä enemmän mitä kauemmin täällä vietän aikaa. Koittakaa ymmärtää :D
Ciao <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti