Saavuin perjantaina Fiumicinon lentokentälle joskus kymmenen maissa ja jatkettiin bussilla orientaatioleirin hotellille kunhan islantilaisten vaihtarien myöhässä ollut lento oli perillä ja yhden islantilaispojan kadonnut lumilauta löytynyt. Islantilaiset soitti huvittavaa islantilaispoppia koko matkan hotellille ja tunnelma oli muutenkin ihanan hilpeä.
Olimme ensimmäisten saapuneiden joukossa ja menimme lounaalle, jonka jälkeen saimme huoneet. Me suomalaiset kulutettiin 1½ tuntia puhumalla lastenohjelmista (#suomalainensosiaalisuus). Muitakin vaihtareita valui vähitellen hotellille, ja uusia bussillisia vaihtareita tuli yhteentoista asti illalla. Loppujen lopuksi ja kaiken kaikkiaan meitä Italiaan tulleita oli 460 - 470. En oo ikinä kokenut mitään niin mahtavaa. Tutustuin ihmisiin ( =puhuin henk. koht.) 31 eri maasta ja mun englanti muuttui kahdessa päivässä jo niin hyväksi, että näin unet englanniksi. Me suomalaiset meinattiin alkaa puhua keskenäänkin jo englantia :D
Sunnuntaina meidät porrastettiin eri lähtöaikoihin. Suurin osa vaihtareista lähti junalla, bussilla tai lentäen kaupunkiinsa, joillain oli edessään 10 tunnin bussimatka. Mä ja ehkä noin 20 muuta oltiin sinänsä onnekkaita, koska meidän perheet on Laziossa/Rooman ympäristössä, joten perheet tulivat hotellille noutamaan meitä. Sunnuntaiaamu oli oikeastaan aika surullinen, koska ihmiset joiden kanssa olin jo ehtinyt tulla läheiseksi lähtivät pois. Jännitys ja suru hälvenivät kun tapasin perheeni ensimmäistä kertaa. Söimme lounaan hotellissa muiden perheiden kanssa ja lähdimme kotiin, joka on Grottaferratan kaupungissa vuoren päällä <3 Mulla on korvat toistaiseksi koko ajan lukossa, koska oon niin korkealla.
Sitten otsikon toiseen aiheeseen eli mun salaperäiseen ongelmaan.
Perjantaina mun vasen nilkka alkoi tuntua siltä kuin siinä olisi paha mustelma = sattui koskettaessa ja jalan osuessa askeleessa maahan, mutta nilkka oli punainen eikä violetti. Lauantaina nilkka oli jo hieman turvonnut. Mä uskoin lyöneeni jalan johonkin ja että vika oli luussa. Nilkka ei kuitenkaan haitannut pahemmin liikkumista tms. Kun sunnuntaina pääsin perheeseeni nilkka oli vielä pahempi, joten hostäitini päätti viedä mut sairaalaan päivystykseen.
Kun pääsimme sairaalaan täytimme jonkun lomakkeen ja ensivilkaisulta päivystyshuoneen joku tyyppi sanoi, että kyseessä on joko joku mato, joka on mennyt ihon sisään tai murtuma. Kun mä pääsin varsinaiseen lääkärinhuoneeseen sairaanhoitaja otti kolme näytepullollista verta mun oikeasta kyynärtaipeesta. Hetken päästä sama sairaanhoitaja (joka osasi sanoa suomeksi "jalka" ja jolla oli tummanvihreä-turkoosia luomiväriä) tuli takaisin. Kävi ilmi, että näytteisiin oli vahingossa laitettu väärää indikaattoriainetta ja multa pitäisi ottaa uudet näytteet. Tällä kertaa neula iskettiin vasempaan käteen, joka vuosi vielä jonkun aikaa näytteen ottamisen jälkeen. Mä en tiedä olisko tommonen moka voitu tehdä Suomessa...
Lääkäri sanoi, että näytteen tutkimiseen menee tunti. Mä kysyin englanniksi mikä mun nilkassa on, ja surkealla englannillaan lääkäri antoi mun ymmärtää, että mulla voi olla malaria. MALARIA. Mä olin koko sen 2 tuntia siinä luulossa, että pian mä oon teho-osastolla hengityskoneessa ja vaihto-oppilasvuoteni päättyy ensimmäisenä päivänä. Kun sitten näytteet oli tutkittu kävi ilmi, että kyseessä on joku tavallinen bakteeri-infektio. Mä sain antibioottireseptin ja jotain voidetta, jotka mun hostäiti kävi tänään hakemassa apteekista. Jalka on jo hiukan parempi, toivottavasti mä oon kunnossa huomenna, koska mun olis tarkoitus mennä Roomaan yhden amerikkalaisen vaihtarin ja sen hostsiskon kanssa.
Tänään mun päivään on kuulunut mm. leivän paahtamista kaasuhellan liekillä, maahan pudonneiden pinjakäpyjen murskaamista kivillä ja niiden siemenien syömistä ja saksan vaihtoprepositioiden kuulustelemista mun hostsisaruksilta.
Nyt mä meen käärimään tortellineja, joten ARRIVEDERCI!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti