Olen peruuttamattomasti rakastunut kuvanveistoon. Teen parhaillaan toista savityötäni - kasvoja - saatuani savisen korvan valmiiksi.
Suomessa savesta tehdään oikeastaan aina pelkkiä purkkeja tms., ja vasta täällä olen löytänyt sisäisen kuvanveistäjäni. Savi muotoutuu käsissä niin kuin olisin harjoitellut koko elämäni ja luulen, että vaivun aina transsiin savea työstäessäni :D
Ei mulla muuta, yritän lähiaikoina saada jonkun kokoavan postauksen kasaan.
torstai 23. huhtikuuta 2015
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
Poliittista huolta, pääsiäinen ja puutarhatöitä
Ehkä hiukan turhat pahoittelut (koska virhe on toistuva) valtavasta tauosta.. Menen suoraan asioihin otsikon mainitsemisjärjestyksessä:
Olen jo pidemmän aikaa potenut kasvavaa poliittista - ennen kaikkea ulkopoliittista - huolta. Kirjoitin kai jotain jo syksylläkin, mutta tilannehan ei tästä nyt juuri ole parantunut. Kaikille lienee nyt melko selvää, mihin suuntaan tämä ulkopoliittinen huoli kohdistuu.
Selkääni pitkin kulkevat päivittäin kylmät väreet, kun seuraan lehdistön, poliitikkojen ja asiantuntijoiden täysin muuttunutta puhetapaa. Kolme tai neljä vuotta sitten Suomeen mahdollisesti kohdistuvasta perinteisestä sotilaallisesta uhasta ääneen puhuminen oli naurettavien hölmöjen haihattelua, eikä kukaan täysijärkisenä tunnettu poliitikko tai asiantuntija halunnut pilata mainettaan puhumalla asioista siihen sävyyn. Eikä ollut syytäkään, Suomihan sijaitsee pohjolassa, joka rauhoittui jo vuosikymmeniä sitten.
Ja nyt sodan uhasta puhuminen on jotakin aivan jokapäiväistä, monet tuntuvat pitävän sitä vain ajan kysymyksenä. Tavalliset suomalaiset kommentoivat lehtien keskustelupalstoille lakonisia lausahduksia "Kohta rytisee" tai "Tyyntä myrskyn edellä", ministerit puhuvat avoimesti konfliktin uhasta. En pysty ilmaisemaan, kuinka hirvittävän pelottavalta tämä kaikki tuntuu. Se Suomi ja se maailma, johon minun sukupolveni on kasvanut ei olekaan se itsestäänselvyys, minkä luulimme sen olevan. Maailma ei sittenkään ole viisastunut.
Ja täydellinen aiheenvaihto viikko sitten olleeseen pääsiäiseen. Täällä loma alkoi torstaina ja kesti tiistaihin saakka. Torstai ja perjantai omalta osaltani menivät nukkumiseen ja muuhun löysäilyyn, lauantaina vietin päivän Bergamossa muutaman muun lähistön vaihtarin kanssa. Sunnuntaiaamuna seitsemältä lähdimme ajamaan kohti Toscanan Sienaa. Ensimmäisen päivän vietimme pienessä keskiaikaisessa kaupungissa nähtävyyksiä kierrellen, mutta en häpeällisesti muista kaupungin nimeä....
Maanantaina kiertelimme Toscanan kuuluisilla viinitiloilla ja kävimme Sienassa. Iltapäivä kului hotellillamme kylpylässä, siten myös saunassa <3 Tiistaiksi menimme Firenzeen, ja tapasin myös siellä asuvan serkkuni :) Firenzen nähtävyydet ovat jotakin uskomatonta, esimerkiksi Galleria Uffiziin kannattaa mennä, jos tilaisuus tulee. Näin mm. aidon ja alkuperäisen Botticellin Kevään.
Tänään aamupäivä on kulunut mukavasti puutarhan kitkemisen parissa. Tuoksun mintulta, timjamilta ja rosmariinilta kukkapenkeissä touhuamisen jäljiltä. Illalla menen Bergamoon muiden AFS:läisten kanssa, viikkovaihtoon toiselta paikkakunnalta Italiasta on tullut myös yksi suomalaisista vaihtareista, mutta kukaan täällä ei vielä ole osannut kertoa, kuka :D
~Anna~
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


