tiistai 24. maaliskuuta 2015

Ex tempore -valssia pesukoneiden seassa + sikakohtaaminen

Palauduin juuri suunnistuskisoista, jotka nyt niin sanotusti eivät menneet ihan niin kuin suunnittelin. Kaikilla rasteilla kävin kunniallisesti, mutta 4. rastia etsiessäni löysinkin pari isoa sikaa. Ne söivät metsässä jotain ja tultuani näköpiiriin alkoivat lähestyä uhkaavasti (:D) Hengissä ollaan, pakenin pienen joen kautta ja kompastuin rytäkässä jokeen. Sitä onnistumisen tunnetta.... <3 Maailma on muuten pieni: suunnistuskisoissa muutamat olivat olleet viime vuonna Jukolan viestissä ja kuulemma fanittavat Minna Kauppia ja Pasi Ikosta. Särjin onnistuneesti italialaisten pinttyneen ennakkoluulon, jonka mukaan suomalaiset syntyvät kartta ja kompassi kädessä...
   Sunnuntaina olin auttamassa perheeni yrityksen inventaariossa. Host-isoisäni saapui kulman takaa pesukoneosastolle taskussaan matkaradio, josta soi uusklassistinen valssi. Sain kutsun tanssiin ja tanssimme sujuvasti, ei varmaan missään muualla kuin Italiassa kukaan tee noin. Tulee niin ikävä tätä maata <3
   Olen aikeissa leikata hiukseni, en malta odottaa torstaihin...

~Anna~

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Berliini ja aikamatka 1900-luvulle

Tiistaina lähdin kohti Berliiniä luokkaretkelle, jonka pääteemana olivat 1900-luvun tapahtumat ja saksalainen design. Harkitsin lähtöä pitkään, koska Saksa muistuttaa kulttuurillisesti Suomea niin paljon, että pelkäsin reagoivani liian vahvasti. Täytyy myöntää, että haikeus iski hotellin muun muassa voileipäpainotteisella aamiaisella, kun levitin kotoisasti maksamakkaraa täysjyväpaahtoleivälle.
   Ensimmäinen päivä meni peruskohteita kierrellen, ja Berliinissä jo käyneenä päivässä ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä. Sen takia kerronkin tarkemmin vain kolmesta kokemuksesta:

Sachsenhausenin keskitysleiri

Keskiviikkoaamuna lähdimme junalla Berliinin kupeessa sijaitsevaan Sachsenhausenin kaupunkiin, jossa aikoinaan sijaitsi natsi-Saksan suurin keskitysleiri. Leiri itsessään toimi vuoteen 1989 asti yhtenä Neuvostoliiton omista vähintäänkin hämäristä poliittisten vankien yms. leireistä, ja jatkokäytön ansiosta paikka on joitakin asioita lukuunottamatta säilynyt hyvin ennallaan. Poissa ovat esimerkiksi alkuperäisellä leirillä viuhkamaisesti sijainneet parakit, niiden paikalla on nykyään ainoastaan suorakaiteenmuotoisia hiekka-alueita.
   Vierailu leirillä ei luonnollisestikaan maksa mitään, olisihan turhan banaalia rahastaa asialla, eikä sitä paitsi tietous tämänkaltaisesta historiasta saa kenelläkään olla rahasta kiinni. Toisen maailmansodan jälkeisestä gulag-vaiheesta ei juurikaan puhuta, vaan painopiste on ennen kaikkea natsi-Saksan ajassa.
   Vain hieman ennen puistattavaa sisäänkäyntiä näkee vielä omakotitaloja humoristisine puutarhatonttuineen, Sachsenhausen itsessään on kuin mikä tahansa saksalainen pikkukaupunki. Leirin kartasta tai ilmakuvasta käy ilmi systeemin pirullinen suunnitelmallisuus. Sitä haluaisi uskoa, että ne asiat tehtiin hetken mielenhäiriöstä, mutta jo leirin huolellisesta arkkitehtuurista paistaa lävitse se, että hirmuteot olivat systemaattisesti hiottuja ja harkittuja. Se on itselleni ehkä kaikista vaikeinta ja hirveintä käsittää.
   Leiri muistuttaa ilmakuvasta katsottuna kolmiota, jonka terävimmällä kärjellä on pastellinvihreä, jollakin tapaa saatanallinen porttirakennus ja takorautainen portti kuuluisalla tekstillä: "Arbeit macht frei". Sementtisiä muureja reunustavat piikkilanka ja tylyt saksankieliset varoituskyltit, jokaisessa kulmassa on funktionalististyylinen vartiotorni. Leirin perälle, kolmionmuotoisen valtavan alueen huomiota herättävimmäksi pisteeksi on pystytetty polttouunien savupiippuja muistuttava muistomerkki.
   Kirjoitin lyhyesti lähdettyäni tuoreessa muistissa olevan tunnelman:
"On erityisen tuulista ja viileää, eikä aurinko ole tullut raskaiden pilvien takaa näkyviin koko päivänä. Leirin keskivaiheilla seisovat leveät tammet levittävät mustia teräviä oksistojaan tyhjinä kohti taivasta, kaikki on harmaata ja kuollutta. Vain jättimäisen savupiipun kyljillä hohtavat oranssit pisteet tuovat kammottavaa väriään tyhjään ja hiljaiseen maisemaan. Äänettömät surijat laskevat varovasti pieniä kiviä ja muita esineitä laakealle graniittilaatalle, jonka alla lepää kymmeniä tuhansia ihmisiä. Nuorten venäläisten sotilaiden kasvot tuijottavat merkillisen selkeinä ja piinaavina maanrajasta, valokuvat on asetettu riviin paikalle, jolla heidät surmattiin. Joku on laskenut muistolaatalle unikonkukkia. Paperisia, jotta ne kestäisivät kauemmin kuin viereensä kuolleet ruusut."







Berliinin muuri ja East Side Gallery

Spree-joen varrella on vuoden 1989 Itä-Saksan romahtamisen jälkeen säilytetty useiden satojen metrien mittainen pätkä alun perin yli 40-kilometrisestä muurista. Muuri on kauttaaltaan maalattu, se jatkuu loputtoman oloisena värinauhana täynnä poliittista sanomaa, historiaa, iloa ja surua. Kokemusta on hankala kuvailla, paikalle pitää mennä itse. Siksi laitankin vain pari kuvaa, jotka näyttävät murto-osan muurin loputtomasta maailmasta:





Bauhaus-Archiv

Saksassa perustettiin ensimmäisen maailmansodan päätyttyä uudenlainen taideoppilaitos, Bauhaus. Koulu oli maailman ensimmäisiä modernin designin kehittäjiä, mutta se lakkautettiin vuonna 1933 natsien noustua valtaan. Aikoinaan Bauhausin opetusmetodit olivat hyvin poikkeuksellisia totuttuun verraten, ja se on tuottanut lukuisia klassikoiksi muodostuneita sisustustuotteita. Itse koin Berliinissä sijaitsevan museon jollakin tapaa hyvin voimakkaana, rakastuin totaalisesti Bauhausin klassikoihin. On hämmentävää ymmärtää, että jo 20-luvulla Bauhausissa suunniteltiin samantapaisia istuimia ja astioita, joita modernit suunnittelijat nykyään esittelevät. Museossa ei valitettavasti saanut ottaa kuvia, mutta laitan netistä löytämiäni kuvia 20-luvulla suunnitelluista esineistä, joita tuotetaan edelleen:




Nyt on aika palata takaisin italialaiseen arkeen,
baci, ~Anna~

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Luovuutta ja todellisuuden vääristelyä

Olen positiivisessa mielessä päässyt jälleen käsiksi intoon kirjoittaa. Pieniä tekstinpätkiä syntyy oppitunneilla omituisesti, itsestään. Grafiikan tunneilla pääsen kajoamaan todellisuuteen, mikä on aina jollakin tapaa kiehtonut suunnattomasti. Nyt, kun romaanimittaisen kertomukseni täydentely ja viimeistely on melankolisilta etelän ajoiltani jäänyt vähemmälle, tunnen tarvetta jälleen palata, uusin ideoin. Kuka tietää, vaikka Suomeen palattuani rohkeutta olisi kertynyt kustantajalle lähettämiseen.
   Jotta syntyisi edes jokin idea siitä, mitä päässäni oppitunneilla liikkuu, saattaa olla tarpeellista liittää tähän pari pätkää, toinen löyhästi ehkä omista ajatuksistani ja toinen siitä, mitä vaihto-oppiluus minusta on.

Oletko koskaan särkenyt maailmaasi, tarkoituksella?

Ja kapeilla riekaleilla tasapainotellen
et enää tiennytkään, kuinka korjaat kaiken


Sillä vanhoja kuluneita riekaleitasi on mahdoton enää yhdistää
koska silloinhan olisit turhaan maailmasi särkenyt


Mutta hyvä ihminen, liimaa vain riekaleesi kokoon!

Oletko muka koskaan tuntenut ketään, joka olisi etsimänsä löytänyt
purkamalla vanhoja riepujaan kutoakseen ne sitten paremmiksi?

Minä tiedän, ettet ole

Sillä tuskin hän oli ehtinyt aloittaakaan, kun hän jo horjahti ja suistui sinne pimeään
jossa hänen omat demoninsa häntä ahnaina odottivat

Kaikki me kuolemme, mutta varmaa on, että pisimmälle taivaltavat ne, jotka eivät omia demoneitaan etsimällä ole etsineet



Janoan merkittäviä hetkiä
Niitä, jotka tullessaan jo menevät
Niitä, jotka säilyttääksesi jätät
Kasvoilla häilyvä hymy, kosketus
Jatkan matkaa
Etten menettäisi sitä, minkä äsken sain

Kun pysähdyn, on taas syksy
Ajatukseni ovat toistensa vihollisia
Ne hiljenevät ja alkavat huutaa toisilleen
Asteittain

Menetän kaiken
Jatkan hymyillen matkaa
Käteni ovat taas tyhjät


Vielä esimerkkikuva todellisuudensotkemisesta; minä, keisarinna, grafiikan tunnin satoa: