Elin viisi kuukautta itseäni tarkastellen, niin lähellä muovaantuvaa sisäistä maailmaani, että välillä ahdisti. Opin kielen tarpeeksi hyvin ilmaistakseni itseäni ongelmitta, opin odottamaan ja olettamaan negatiivista lopputulosta ja pettymyksiä ja opin, että mikään ei ole varmaa tai itsestäänselvää. Ehkä vähän kyynistyinkin.
Nyt olen saanut pyyhkiä pöydän ja aloittaa uudestaan, ilman kieliongelmia. Sosiaalisen elämäni moninaisuus on räjähtänyt iloisesti käsiin. Sain jättää kaikki kulttuurishokin aiheuttamat negatiiviset mielleyhtymät etelään, tulla uuteen maailmaan pitämättä enää mitään itsestäänselvyytenä, ja nyt uusi elämäni onkin sellainen, etten usko ehtiväni enää nauttia siitä tarpeeksi näinä jäljellä olevina kuukausina.
Tänään koulupäiväni kului lähinnä graafisen suunnittelun tunnilla Photoshopin kanssa. Eilen piirsin anatomiantunnilla käsivarren lihaksia säie säikeeltä värttinäluun päälle, jonka mallin otin tutkimuskäyttöön luovutetusta oikeasta ihmisen luusta. Huomenna pidän oppitunneilla esitelmän sekä Suomen taidehistoriasta että suomalaisesta designista. Toissapäiväinen design-tunti kului Diorin ja Chanelin spring/summer 2015 -mallistojen näytöksiä katsellessa. Keväällä on Milanon EXPO, ja Milanoon tulee muutenkin mentyä design-oppiaineen tiimoilta. Maaliskuussa pääsen sekä Trentinoon retkelle, jonka teemana on ensimmäinen maailmansota (!), että todennäköisesti Berliiniin. Sunnuntaina lähden perheeni kanssa Alpeille laskettelemaan.
On omituista, että olen ollut täällä nyt vasta kaksi viikkoa, koska aika tuntuu paljon pidemmältä. Tuntuu vähän siltä, kuin olisin ollut täällä aina.
Voin rehellisesti sanoa, että olen todella onnellinen.
~Anna~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti