Iso pommi tippui eilen, kun AFS:n vapaaehtoiset tulivat alle puolen tunnin varoitusajalla käymään. En saanut olla mukana hostäitini ja vapaaehtoisten välisessä keskustelussa, mutta vierailun jälkeen kävi ilmi, että suhteellisen todennäköisesti tulen vaihtamaan perhettä. Hyvä puoli tässä on se, ettei siirto johdu mitenkään musta itsestäni, vaan yhdestä jutusta mun perheen yrityksessä. Tämä siellä tapahtunut juttu on vastoin AFS:n sääntöjä, joten mut siirretään, vaikka mun perhe haluaisikin pitää mut. Vielä ei kuitenkaan ole varmaa, muutanko vai en, asia selviää kuulemma noin kuukaudessa.
Ehkä isoin asia tässä on se, että en ihan lähelle ole muuttamassa. Ainoa löytynyt perhe on pohjoisessa Bergamon kaupungissa, Alppien juurella. Milanoon on noin tunnin matka. Lapsuuden suuri pelkoni, muumio Ötzi, sattuu asustamaan ko. kaupungissa. Todennäköisesti joudun ostamaan kokonaan uudet koulukirjat ja ainakin yritän karhuta osaa 8 kk:n salijäsenyyden hinnasta takaisin. Omituista kyllä, mutta vilpittömästi eniten olen harmissani koulun vaihtamisesta. Opettajat ovat olleet ihan älyttömän hienoja ihmisiä. Todella monelta olen oppinut jotakin siitä, millaiseksi ihmiseksi haluaisin tulla. Aion myös jääräpäisesti raahata vanhat koulukirjani uuteen asuinpaikkaan, mikäli joudun muuttamaan, koska esimerkiksi taidehistorian opiskelu on jotain ihan käsittämättömän seikkaperäistä: analysoidaan antiikin patsaiden asentoja piirtämällä linjoja raajoihin ja opetellaan ulkoa temppelien pylväs- ja fasadirakenteet. Vähän eri tasoa kuin KU1:n pronssikautisten hirvifiguurien tunnistus. Myös filosofiaa tulee opiskeltua todella huomattavan laajemmin kuin Suomessa (khrm etenkään Puolalanmäen lukiossa) FI1:ssä. Välillä tulen ajatelleeksi, että oikestaan olisin tarvinnut kaikkea tätä tietoa lukion ykkösvuonna... Näin nopeasti mietittynä ainakin HI1, HI2, PS1 ja FI1 olisivat helpottuneet huomattavasti, mutta nepäs on jo suoritettu.
Viime sunnuntai oli jokseenkin tapahtumantäyteinen. Aamulla suuressa kiireessä laittauduin kuntoon, kuulemma olimme menossa elokuviin läheiseen kauppakeskukseen. Autossa hiukset auki, mekko päällä, 12 cm korkokengät jalassa ja huulet punattuina kerrottiin muuttuneesta suunnitelmasta: pitääkin mennä katsomaan Rooman maaseudulle perheeni puhvelifarmia, jolla on myös kanoja.
Saavuimme farmille ajettuamme pienen kolarin, jonka tapahtumista oon tässä odottanut viimeiset 5 kuukautta. En oikein osaa sanoa muuta, kuin että puhveleilla on pistävä tapa tuijottaa. Lähdimme aika pian taas liikkeelle, suuntana läheinen valtava museoalue, jonka sisällöstä mulla ei ollut ihan tarkkaa selvyyttä ennen sinne menoa. Museosta kirjoitan oman postauksen, koska mun mielestä se ansaitsee sen.
Tässä vielä havainnollistavia kuvia mun taidehistoriankirjasta, laatu on mitä on:
~Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti