ARGH

Sain juuri päätökseen läksyt, joita puursin puoli kolmesta tähän asti. Tänään oli normaaliin verrattuna vähän läksyjä. Arki on alkanut hiljalleen täyttyä kaikenlaisesta pienestä ja vähän isommasta stressistä, totta kai valopilkkujakin on. Stressin päätekijä on yllätys yllätys koulu, joka on käsittämättömän rankkaa verrattuna esimerkiksi Italian PISA-tuloksiin. Tänään olin ns. "rehtorin puhuttelussa", koska en kuulemma tee tarpeeksi töitä koulun eteen. Eilen suomensin melkein neljä tuntia antropologiaa suomeksi, enkä viikko sitten saanut kirjoitettua juuri mitään oikeustieteen kokeeseen, jonka kysymykset käsittelivät syyntakeettomuutta ja joitain omaisuudenjako- ja avioehtopykäliä ITALIAN lainsäädännössä. Juridiset termit ovat mukava lisä haasteeseen, kun yrittää setviä vieraskielistä tekstiä auki. Matikka ja fysiikka menevät täsmälleen samaa rataa kuin Suomessa: tunneilla luulen ymmärtäväni ja osaavani, kotitehtävätkin menee ihan mukavasti, ja kokeista tupsahtaa nelonen. Filosofiankirjaa en ole vielä saanut, ja koe meni sen mukaisesti. Lisäksi opettaja ei puhu muuta kuin italiaa (normaalia nopeammin).
   En siis saa koko vuodesta kurssin kurssia suoritetuksi Suomeen lukuun ottamatta "kulttuurikurssia", jolla ei todellisuudessa ole mitään merkitystä. Rehtorini ja jonkin verran myös perheeni tuntuvat pitävän verenmakuista ja niska limassa kahlattavaa opiskelua avainasemassa vaihtovuoden onnistumisen ja "mukavan kokemuksen" kannalta. Itse olen Suomen AFS-vapaaehtoisilta ja Italian AFS:n vapaaehtoisilta saanut sen kuvan, että vaihto-oppilasvuoden tärkeimmät asiat ovat kielen oppiminen ja kulttuuriin tutustuminen. Totta kai opiskelu edistää kielen oppimista, mutta nykyisellä tahdilla elämääni ei mahdu enää muuta kuin läksyjen teko. Ymmärrän, että esimerkiksi amerikkalaisten vaihto-oppilaiden pitää opiskella oikeasti tosissaan, koska he saavat vaihtovuodella Euroopassa suoritettua parhaimmillaan kaksi vuotta high schoolista ja tarvitsevat kevään loppukokeiden todistukset palatessaan kotimaahansa. Mutta Suomessa kaikille on se ja sama, tuonko mukanani mitään todistusta opinnoistani, koska niitä ei kuitenkaan hyväksilueta suomalaisiin opintoihini.
   Jos vielä koulusta puhutaan, kaipaan Suomesta asioiden sanomista henkilölle itselleen sellaisina kuin ne ovat, Hostäitini kertoi eilen, että kouluni rehtori oli sanonut muutamien opettajieni valittaneen hänelle siitä, etten puhu koko ajan italiaa, vaan käytän välillä myös englantia, Omituista tässä on se, että ko. opettajat ovat kysyessäni hymysuin sanoneet, että englannin käyttäminen on täysin OK ja ymmärrettävää. Ei ole kovin mukavaa kuulla tällaisia asioita kolmannen henkilön (tässä tapauksessa neljännen) kautta. Jos kerran on niin vaikeaa sanoa asiasta asianomaisille, voisi pysyä hiljaa eikä heittää lumipalloa alamäkeen sotkemalla juttuun ylimääräisiä henkilöitä.

Tällainen positiivisuutta pursuava postaus tällä kertaa. Vaihtarielämän tuntien fiilikset lähtee (toivottavasti) pian taas ylämäkeen. Urheilusta on muodostunut henkireikä, en tiedä miten olisin vielä pystyssä ilman salia ja liikuntatunteja.

Koitan tässä nousta suosta seuraavaan postaukseen mennessä,
Ciao