Ensimmäinen päivä meni peruskohteita kierrellen, ja Berliinissä jo käyneenä päivässä ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä. Sen takia kerronkin tarkemmin vain kolmesta kokemuksesta:
Sachsenhausenin keskitysleiri
Keskiviikkoaamuna lähdimme junalla Berliinin kupeessa sijaitsevaan Sachsenhausenin kaupunkiin, jossa aikoinaan sijaitsi natsi-Saksan suurin keskitysleiri. Leiri itsessään toimi vuoteen 1989 asti yhtenä Neuvostoliiton omista vähintäänkin hämäristä poliittisten vankien yms. leireistä, ja jatkokäytön ansiosta paikka on joitakin asioita lukuunottamatta säilynyt hyvin ennallaan. Poissa ovat esimerkiksi alkuperäisellä leirillä viuhkamaisesti sijainneet parakit, niiden paikalla on nykyään ainoastaan suorakaiteenmuotoisia hiekka-alueita.
Vierailu leirillä ei luonnollisestikaan maksa mitään, olisihan turhan banaalia rahastaa asialla, eikä sitä paitsi tietous tämänkaltaisesta historiasta saa kenelläkään olla rahasta kiinni. Toisen maailmansodan jälkeisestä gulag-vaiheesta ei juurikaan puhuta, vaan painopiste on ennen kaikkea natsi-Saksan ajassa.
Vain hieman ennen puistattavaa sisäänkäyntiä näkee vielä omakotitaloja humoristisine puutarhatonttuineen, Sachsenhausen itsessään on kuin mikä tahansa saksalainen pikkukaupunki. Leirin kartasta tai ilmakuvasta käy ilmi systeemin pirullinen suunnitelmallisuus. Sitä haluaisi uskoa, että ne asiat tehtiin hetken mielenhäiriöstä, mutta jo leirin huolellisesta arkkitehtuurista paistaa lävitse se, että hirmuteot olivat systemaattisesti hiottuja ja harkittuja. Se on itselleni ehkä kaikista vaikeinta ja hirveintä käsittää.
Leiri muistuttaa ilmakuvasta katsottuna kolmiota, jonka terävimmällä kärjellä on pastellinvihreä, jollakin tapaa saatanallinen porttirakennus ja takorautainen portti kuuluisalla tekstillä: "Arbeit macht frei". Sementtisiä muureja reunustavat piikkilanka ja tylyt saksankieliset varoituskyltit, jokaisessa kulmassa on funktionalististyylinen vartiotorni. Leirin perälle, kolmionmuotoisen valtavan alueen huomiota herättävimmäksi pisteeksi on pystytetty polttouunien savupiippuja muistuttava muistomerkki.
Kirjoitin lyhyesti lähdettyäni tuoreessa muistissa olevan tunnelman:
"On erityisen tuulista ja viileää, eikä aurinko ole tullut raskaiden pilvien takaa näkyviin koko päivänä. Leirin keskivaiheilla seisovat leveät tammet levittävät mustia teräviä oksistojaan tyhjinä kohti taivasta, kaikki on harmaata ja kuollutta. Vain jättimäisen savupiipun kyljillä hohtavat oranssit pisteet tuovat kammottavaa väriään tyhjään ja hiljaiseen maisemaan. Äänettömät surijat laskevat varovasti pieniä kiviä ja muita esineitä laakealle graniittilaatalle, jonka alla lepää kymmeniä tuhansia ihmisiä. Nuorten venäläisten sotilaiden kasvot tuijottavat merkillisen selkeinä ja piinaavina maanrajasta, valokuvat on asetettu riviin paikalle, jolla heidät surmattiin. Joku on laskenut muistolaatalle unikonkukkia. Paperisia, jotta ne kestäisivät kauemmin kuin viereensä kuolleet ruusut."
Berliinin muuri ja East Side Gallery
Spree-joen varrella on vuoden 1989 Itä-Saksan romahtamisen jälkeen säilytetty useiden satojen metrien mittainen pätkä alun perin yli 40-kilometrisestä muurista. Muuri on kauttaaltaan maalattu, se jatkuu loputtoman oloisena värinauhana täynnä poliittista sanomaa, historiaa, iloa ja surua. Kokemusta on hankala kuvailla, paikalle pitää mennä itse. Siksi laitankin vain pari kuvaa, jotka näyttävät murto-osan muurin loputtomasta maailmasta:
Bauhaus-Archiv
Saksassa perustettiin ensimmäisen maailmansodan päätyttyä uudenlainen taideoppilaitos, Bauhaus. Koulu oli maailman ensimmäisiä modernin designin kehittäjiä, mutta se lakkautettiin vuonna 1933 natsien noustua valtaan. Aikoinaan Bauhausin opetusmetodit olivat hyvin poikkeuksellisia totuttuun verraten, ja se on tuottanut lukuisia klassikoiksi muodostuneita sisustustuotteita. Itse koin Berliinissä sijaitsevan museon jollakin tapaa hyvin voimakkaana, rakastuin totaalisesti Bauhausin klassikoihin. On hämmentävää ymmärtää, että jo 20-luvulla Bauhausissa suunniteltiin samantapaisia istuimia ja astioita, joita modernit suunnittelijat nykyään esittelevät. Museossa ei valitettavasti saanut ottaa kuvia, mutta laitan netistä löytämiäni kuvia 20-luvulla suunnitelluista esineistä, joita tuotetaan edelleen:
Nyt on aika palata takaisin italialaiseen arkeen,
baci, ~Anna~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti