Italialainen suhtautuminen uskontoon on mielenkiintoisen erilainen Suomeen verrattuna. Suurimmaksi osaksi se johtuu tietenkin katolisen ja luterilaisen kirkon opillisista eroista, jotka eivät ruohonjuuritasolla vaikuta kovinkaan suurilta.
Suurin ero on se, että Italiassa uskonnosta ei tehdä suurta numeroa. Katolisuus on osa arkea, eikä kukaan koe sen näkyvyyden loukkaavan kenenkään henkilökohtaista maailmankatsomusta. Hyvin kuvaavaa on se, että joitain vuosia sitten joku Italiassa asuva suomalainen äiti valitti EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen (?) luokan seinällä olevasta krusifiksista. Koulussa totta kai katselen tapahtumia ns. ulkopuolisena, mutta ei mua mitenkään haittaa se, kun muut toistaa aamuisin Ave Marian. Harjoittakoon rauhassa uskontoaan, se on osa tätä kulttuuria.
Viime viikon keskiviikkona filosofiantunti kului koulun sisällä olevassa kirkossa, jossa mun luokkalaiset kävivät rippituolissa puhumassa papin kanssa. Olin vähän hämmentynyt kaikesta ja tulin vain ajatelleeksi, että vastaavassa tapauksessa kukaan suomalainen ei uskaltautuisi menemään papin puheille pelätessään tulevansa jälkeenpäin syrjityksi "jeesustelijana". Täällä asiassa ei ollut mitään ihmeellistä. Joku kävi rippituolissa ja joku toinen ei käynyt, that's it.
Voi olla, että katolisessa kirkossa on sen arkisuuden takia tietyllä tapaa enemmän "kaksinaismoralismia". Tällä tarkoitan sitä, että todennäköisesti vastustajiaan hyvillä mielin lynkkaavat mafiapomotkin käyvät kiltisti kirkossa ja messun jälkeen palaavat takaisin puuhiensa pariin. Suomessa ihmiset, jotka käyvät säännöllisesti kirkossa, ovat jollain tapaa hyvin puhtoisia ihmisiä, ainakin ulospäin. Kovin hankala sanoa, kumpi on lähempänä alkuperäistä ideaa. Toisaalta "kristityn ihmisen" pitäisi kaiketi pyrkiä olemaan mahdollisimman hyvä, mutta toisaalta kirkon pitäisi olla kykenevä vastaanottamaan ihan kaikenlaisia ihmisiä.
Suomalaisessa tavassa harjoittaa uskontoa on jotain kylmää ja kovin etäistä. Ihmiset jakaantuvat yleisellä tuomiolla hyvin voimakkaasti uskonnollisiin ja sen ehdottomiin vihaajiin, ja näiden kahden ryhmän välissä ovat tapakristityt. Kirkko vaikuttaa Suomessa jotenkin vaikeasti lähestyttävältä, ja varsinkin uskonnon harjoittamisesta vaikuttaa saavan aika pysyvän eikä kovin positiivisen leiman. Suomessa vallitsee mielestäni tietyllä tapaa sellainen meininki, että korjataan asiat pois silmistä, noin niinkuin varmuuden vuoksi, ennen kuin kukaan ehtii valittaa. Eräänlainen kylmän sodan "suomettumisen" jälkikaiku varmaankin, osa suomalaista itseään häpeämisen kulttuuria. Suomessa tämä asia on hirveän mustavalkoinen. Ajatellaan, että oman uskonnon esilläpito aiheuttaa heti vihaa muita kohtaan tai automaattisesti loukkaa niitä, jotka eivät kuulu kirkkoon. Tullaan niin paljon vastaan, ettei toinen ehdi lähteä edes liikkeelle.
Onhan siinä hyvääkin. En ole ennen tänne tuloani kuullut yhtä omituisia ja pelkästä tietämättömyydestä johtuvia kysymyksiä, kuten "Ovatko protestantit siis kristittyjä, vai onko teillä joku luonnonuskonto?" ja milloin mitäkin erinäisiä kummallisia "faktoja" Aasian uskonnoista. Suomalaiset ovat tässä suhteessa ihailtavan tietoisia ympäristöstään.
Tänä aikana olen tullut siihen tulokseen, että vaikka Suomessa joitain asioita ehkä Italiaa paremmin suvaitaankin ja jossakin ollaan "edellä", niin loppujen lopuksi ei meillä sittenkään kovin paljon ylpeiltävää ole. En ole täällä kuullut keneltäkään itseään katolilaiseksi nimittävältä samanlaisia vihaa uhkuvia julistuksia muista uskontokunnista kuin joiltain itseään luterilaisiksi kutsuvilta suomalaisilta. Suomessa on myös se erikoinen ilmiö, että yleisen mielipiteen mukaan "kristittyjä" ihmisiä saa vihata ja pilkata miten päin tahansa, ketä tahansa muuta kohtaan samanlainen käytös on suvaitsemattomuutta. Täällä ketään ei pakoteta suorasti eikä epäsuorasti "valitsemaan puoltaan", ja mun mielestä tällä meiningillä se oikea suvaitsevaisuus toteutuu paljon paremmin.
~Anna
Tosi kiva et kerrot tämmösiä yksityiskohtia! Aika jännä miten eri asioilla on ihan eri asema eri kulttuureissa ja miten Italian ja Suomen arvot eroaa.. musta tosi hienoa et saa harjottaa omaa uskontoa ja näyttää oman uskonsa jos niin tykkää tehdä ilman että leimataan erityisen uskovaiseksi jeesustelijaksi!
VastaaPoistaJoo oon iteki yllättyny näist jutuist :D Olin ihan varma ennen ku tulin, et mua aletaan tyyliin käännyttää koulus, mut ei, oon yllättyny vaan positiivisesti :))
Poista