Kertomus siitä Puolasta, johon rakastuin

Lupasin kirjoittaa oman postauksen Puolasta, jota ehdin edellisessäkin postauksessa jo hehkuttaa. Ostin viime torstaina Berlin Hauptbahnhofilta hämärästä lippuautomaatista menolipun Wroclawiin. Luulin, että edessä olisi junamatka.

   No, ei ollut. Seuraavana aamuna saksalaisen täsmälliseen aikaan 08:44 lähti Deutsche Bahnin tuliterä bussi kohti Etelä-Puolaa. Ilmeisesti väliä sahaa suhteellisen moni ihminen suhteellisen usein, koska Berliini-Wroclaw -yhteys kulkee joka päivä. Kuski oli työhönsä leipääntynyt äijä, joka oli liimannut bussin etuosaan saksankielisen kyltin "KULJETTAJALLE EI SAA PUHUA AJON AIKANA". Matka kohti Wroclawia kuitenkin alkoi ilman sen suurempia ongelmia, ja sain vielä paikan ensimmäisiltä penkeiltä bussin etuosassa.

   Naurettavan stereotypistä kyllä, samalla sekunnilla kun ylitettiin raja Puolaan, moottoritie oli kuin pienen kranaattikeskityksen jäljiltä. Ei pystynyt lukemaan kirjaa, käyttämään konetta tai mitään muutakaan ja olin varma, että bussin ikkunalasit hajoavat niillä sekunneilla. Kuski ei teutoniraivonsa ajamana tietenkään hiljentänyt vauhtia lainkaan. Puolassa on nopeusrajotusmerkkejä melko tiheään, sadan - parinsadan metrin välein 60, 90, 70, 120, 50... Maatalous näkyy vahvana joka puolella. Tietynlainen yleinen slaavilainen hellyttävä laiskuus käy ilmi muun muassa siitä, ettei ketään kiinnosta kaatunut suurjännitepylväs ja parin metrin korkeudella roikkuva suurjännitejohto, kunhan siihen ei itse osu.

   Etelä-Puolan lähihistoria on seuraavanlainen: toisen maailmansodan jälkeen Saksa määrättiin luovuttamaan Sleesian alueet Neuvostoliitolle, ja saksalaiset siviilit joutuivat pakenemaan kodeistaan aikalailla samaan tapaan kuin karjalaiset evakot meilläpäin. Koko vanha arkkitehtuuri tällä entisellä Saksan alueella on hyvin kaunista ja keskieurooppalaista. Kaupungeista puuttuu vain ahdistava puleeraus, joka on tyypillistä esim. saksalaisille. Kaupungit ovat rennon ränsistyneitä. Wroclaw on jäänyt ikään kuin uinumaan 60-70 -luvulle, syvään Neuvostoliiton aikaan. Vanhan arkkitehtuurin seassa on niin järkyttäviä neuvostokolosseja, etten uskonut mitään niin nostalgisen rumaa ja rapistunutta olevan olemassakaan.
   Bussi saapui Wroclawin linja-autoasemalle, ja tuntui kuin olisi humahtanut Neuvostoliittoon! Paikalliset bussit, asemarakennus ja kaikki mahdollinen oli 60-luvulta. Rakastuin saman tien. Ostin huvittavan mauttomasta slaavilaisesta puumökkikioskista englantia tai saksaa taitamattomalta puolalaismummolta klassisen maatuskahuivin. Mummo kirjoitti lapulle huivin hinnan, koska puola ei muistuta mitään kieltä mitä osaan enkä saanut selvää mummon käsimerkeistä.

   Seuraavana päivänä arkaainen neuvostobussi lähti kohti Swidnicaa. Koko Puolan hintatasoa kuvaa hyvin se, että tämä 50 km:n matka maksoi yhteen suuntaan n. 2€ /hlö. Oikeastaan koko matkan syy oli ensimmäisen maailmansodan lentäjän Manfred von Richthofenin kotitalon löytäminen. Aihe on ollut minulle jo monta vuotta aika tärkeä, mutta ei siitä sen enempää. Joka tapauksessa, tämä Swidnica oli mielestäni vielä kauniimpi kuin Wroclaw, koska koko keskustassa ei ollut yhtäkään uutta taloa. Lisäksi taloista oli pidetty yleensä parempaa huolta kuin Wroclawissa.

   Kun sitten löysin parin tunnin etsimisen jälkeen tämän kotitalon - kysyttyäni ainakin 10 ihmiseltä, jotka kaikki neuvoivat vähän eri suuntiin - menin aukinaisesta portista talon pihalle. Aikoinaan von Richthofenien perhe asui yksin talossa, jossa on arviolta noin 500 neliötä, ehkä enemmänkin. Joka tapauksessa nyt talossa asuu useampi perhe/muu porukka. Takapihalla oli neljä piirimäisesti asetettua sohvaa, joiden täytteet pursusivat ulos kaikista mahdollisista rei'istä ja repeämistä. Sohvilla istui kolme parikymppistä rentoa puolalaismiestä, ja lähistöllä juoksenteli pari suloista pikkupoikaa, jotka mitä ilmeisimmin liittyivät jotenkin sohvalaisiin. Puolalaismiehet joivat chillisti kaljaa sohvilla ja kuuntelivat entisissä hevostalleissa kaikuvaa puolalaista räppiä. Tunnelma oli absurdi, eikä kukaan miehistä osannut muuta kuin puolaa. Naapurin täti tuli tulkkaamaan minun ja talon asukkaiden välille.
   Menin talon etupihalle ottamaan kuvia. Hetken kuluttua talon takaovesta kipitti korkeintaan 150-senttinen pikkuinen ukko, joka oli koko olemukseltaan suoraan kuin jokin Tove Janssonin hahmo. Ukko kälätti puolaa ja yritin viestiä ja piirtää ja elehtiä, etten osaa puolaa sanaakaan, mutta ei, ukko vain jatkoi. Yhtäkkiä ukko lähti kipittämään talon ränsistyneelle takapihalle ja heitti suruttomasti sylissään olleet roskat ja metallijätteet nurkan taa. Sen jälkeen ukosta ei ole havaintoja.
   Lähdin takasin Wroclawiin viiden bussilla ja toivoin ankarasti, että linja-autoasemalla sympaattisia nahkatossuja ja tohveleita myyneen puolalaismummon puoti olisi vielä auki. Pettymyksekseni mummo oli sulkenut jo liikkeensä eikä ollut paikalla enää sunnuntaina. Ennen lähtöäni sunnuntaina jätin mummolle englanninkielisen viestin, jonka hän toivottavasti on käännättänyt jollakulla puolaksi.
   Seuraavana aamuna koitti lähtö takaisin Berliiniin - tällä kertaa junalla. Join rautatieasemalla haikeana vetisen cappuccinon, jonka vaahtoon oli siroteltu kanelia ja söin ylirasvaisen uppopaistetun lehtitaikinaleivonnaisen. Rautatieaseman arkkitehtuurissa on selvästi itäisiä vaikutteita, jotkut pylväät ja tornit näyttävät miltei moskeijamaisilta. Istuin vielä asemahallin viileällä kivilattialla ja mietin erään vanhan naisen muistelmia. Nainen oli ollut saattamassa poikaansa maailmansotaan tällä samaisella asemalla samana päivänä tasan 100 vuotta sitten. Katsoessani haikeana yhä kauemmas viliseviä ratapalkkeja junan viimeisen vaunun takaikkunasta tunsin todellakin lähteväni paikasta, johon vielä varmasti palaan.


Toi oli helpompi kirjottaa kirjakielellä, joten älkää ihmetelkö :D Tässä vielä loppuun kuvaboom:

Random talo joen rannas, tos talos oli kadun puolel joku ihan perus kioski

Kaatunu suurjännitepylväs :'D

Wroclawin rautatieaseman arkkitehtuuria

Seinämaalaus, jonka viesti jäi epäselväks

Perusnäky <3

Uus ja vanha sekasin

Olispa Suomessaki tollasii pankkirakennuksii..

Swidnican keskuaukion taloja 

Yks mun lempitaloista Swidnicassa

Koira!

Varmaa villi meno paikallisella Club Vegasilla <3

Myynnissä oleva talo, jonka tiedot katoin puolalaisen kiinteistönvälitysfirman nettisivuilta. Melkein 500 neliöö ja hinta jotain 300 000 €:n luokkaa. Ei paha, vaik remontoitavaa riittäis.. 

Aamuinen ylirasvainen uppopaistettu voitaikinapulla, jossa oli sokerikuorrutus. Huh.

Wroclawin rautatieasema ja syvät haikeat mietteet

Puola jää taakse..

Haikeus